Multilateraalisten allianssien kehitys - lentoliikennealan case
MSc Birgit Kleymannin kansainvälisen liiketoiminnan alaan kuuluva väitöskirja
"The Development of Multilateral Alliances - The Case of the Airline Industry" tarkastetaan Helsingin kauppakorkeakoulussa (HKKK) tiistaina 19.11.2002. Tilaisuus alkaa klo 12 HKKK:n päärakennuksen juhlasalissa (XEROX-sali B163, os. Runeberginkatu 14-16). Vastaväittäjänä toimii professori Fariba Alamdari Cranfieldin yliopistosta ja kustoksena professori Hannu Seristö HKKK:sta.
Lentoyhtiöiden allianssiryhmät ovat melko uusi ilmiö, joka syntyi tuloksena lentoyhtiöiden toimintaympäristön huomattavista muutoksista: vapaammat ja vähemmän säännellyt, globaalit lentokuljetusmarkkinat lisäsivät kysyntää maailmanlaajuisista, saumattomista reittiyhteyksistä. Kartellirajoitukset ja kansalliset määräykset ovat kuitenkin esteenä fuusioille, ostoille ja merkittäville rajat ylittäville investoinneille suurimmassa osassa lentoliikennealaa. Niinpä 1980-luvun lopulla lentoyhtiöt alkoivat muodostaa keskenään allianssiverkostoja, joista lopulta kehittyi tämän hetken neljä suurta allianssiryhmää.
Mielenkiintoista näissä allianssiryhmissä on se, että ne koostuvat
autonomisista, mutta yhä enemmän keskenään sidoksissa olevista yhtiöistä. Se
että ne ovat multilateraalisia - eli niissä on monta osapuolta - ja jäsenyhtiöiden on toisistaan poikkeavasta koosta, strategiasta ja päämääristään huolimatta sovitettava yhteen toimintansa, tekee ryhmistä varsin monimutkaisia organisaatioita ja siten hyvin mielenkiintoisia tutkimuskohteita.
Kleymann tarkastelee väitöskirjassaan niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat allianssiryhmien kehitykseen. Tarkastelun kohteena ovat jännitteet, joita syntyy, kun yhtiöillä yhtäältä on tarve kiinteään yhteistyöhön muiden yhtiöiden kanssa, mutta toisaalta niiden pitäisi säilyttää toiminnallinen autonomiansa. Väitöskirjan empiirinen osa perustuu lentoliikennealan tutkimukseen 1990-luvun alusta lähtien, kymmenen lentoyhtiön ylemmän johdon haastatteluihin ja kirjoittajan omaan työkokemukseen lentoliikennetoimialalla. Väitöskirjaan valittu teoreettinen lähestymistapa on resurssiriippuvuusperspektiivin ja institutionaalisen teorian yhdistelmä, jonka avulla tarkastellaan yksittäisten lentoyhtiöiden positiointia allianssiverkostossa (yhteistyön etujen maksimointi ja autonomian menettämisen minimointi) sekä sitä, miten "rakentaa" allianssiryhmä varsinaiseksi organisaatioksi.
Lentoyhtiöiden ylemmän johdon haastattelujen perusteella multilateraalisten verkostojen kiinteälle partneriyhteistyölle on edelleen huomattavia esteitä, jotka johtuvat lähinnä johdon uskollisuudesta omalle yhtiölleen ja haluttomuudesta antaa valtaa allianssin ylimmälle johdolle. Allianssiryhmässä näyttää olevan sekä "keskihakuvoimia", jotka työntävät kohti kiinteämpää yhteistyötä, että "keskipakovoimia", jotka vetävät kohti löyhempiä suhteita. Näiden vastakkaisten voimien vuoksi allianssiryhmiä voidaan pitää sinnikkäinä mutta dynaamisina ilmiöinä, joiden ei voida odottaa kehittyvän vankoiksi, hierarkkisiksi organisaatioiksi aivan lähiaikoina.
Lentoyhtiön menestys allianssiryhmässä riippuukin partnerin resurssirakenteesta ja sen kyvystä asemoida itsensä allianssiverkostossa rakenteensa mukaan. Liittoutuneessa mutta silti dynaamisessa ympäristössä partnerit menestyvätkin ehkä parhaiten, jos ne ovat erikoistuneita mutta eivät kuitenkaan vaaranna kykyään menestyä itsenäisesti.
| |