eThesis - School of Business electronic theses

Tutkielma käsittelee Suomessa 1.1.2013 voimaa tulleen korkovähennysrajoituksen taustoja, sekä lyhyesti myös voimaantulleen lain soveltamiseen liittyviä haasteita. Tarkoituksena on vastata kysymykseen siitä, millaista taustaa vasten voimaan tullut korkovähennysrajoitussäännös on luotu, ja millaisiin ongelmiin sillä haetaan ratkaisua.

Tutkielmassa käydään läpi hyvin yleisellä tasolla yritysrahoitukseen liittyvää verosuunnittelua, sekä erityisesti Suomen aiemman, laajan korkovähennysoikeuden mahdollistamaa suunnittelua, sekä keinoja puuttua korkovähennysoikeuden käyttöön ennen varsinaisen rajoitussäännöksen voimaantuloa. Kolmannessa osassa käydään läpi Eurooppa-oikeuden ja verosopimusten merkitystä kansallisiin korkovähennysrajoitussäännöksiin, ja neljännessä osassa käydään läpi eri Euroopan valtioissa voimaansaatettuja rajoitussäännöksiä. Tutkielman viimeinen varsinainen luku tarkastelee Suomen rajoitussäännöstä tutkielmassa aiemmin esitettyä taustaa vasten.

Vuoden 2012 loppuun saakka Suomessa voimassa olleen lainsäädännön puitteissa korkovähennysoikeuteen on voitu puuttua vain esimerkiksi niin sanotun yleisen veronkiertosäännöksen nojalla. Korkovähennykset lienee hyväksytty laajasti riippumatta yhtiön rahoitusrakenteesta, ja Suomen linja ennen käsillä olevaa muutosta onkin ollut hyvin edullinen ja jopa poikkeava vertailussa läpikäytyihin maihin verrattuna. Nykyinen rajoitussäännös saatettiinkin voimaan melko nopealla aikataululla, ja mallia säännöksen toteuttamiselle haettiin muista Euroopan maista.

Ottaen huomioon, että korkovähennysoikeutta on aiemmin voitu rajoittaa lähinnä VML 28 §:n nojalla, mikäli on voitu osoittaa, että kyseessä on ollut ilmeinen veronkiertotarkoitus, ja että VML 28 §:n soveltamisesta oikeuskäytäntöä on kuitenkin niukasti, sillä etenkin ylimmät oikeusasteet ovat tulkinneet VML 28 §:n soveltuvuutta alikapitalisointiinkin liittyen melko varovaisesti, on selvää, että korkojen vähennysoikeuden rajoitussäännös tulee vaikuttamaan alikapitalisointitilanteisiin, joihin aiemmin olisi voitu puuttua vain mahdollisesti VML 28 §:n avulla, melko merkittävästi. Huomattavaa kuitenkin on, ettei rajoitussäännöksen soveltaminen edellytä veronkiertotarkoitusta, ja sen piiriin voivat joutua myös yhtiöt, joilla on olemassa liiketaloudellisia syitä tietyn, velkapainotteisen rahoitusrakenteen valinnalle, elleivät ne vapaudu niin kutsutun tasetestin avulla. Tasetesti onkin merkittävä osa säännöstä, myös EU-vero-oikeuden näkökulmasta.

Uuden, laskennallisia ja tulkinnallisia ongelmakohtia sisältävän säännöksen soveltaminen tulee olemaan haasteellista. Myös se, vastaako rajoitussäännös sille asetettuihin tavoitteisiin, tullaan näkemään vasta huomattavasti myöhemmin. Valmisteluvaiheessa tuotiin voimakkaasti esille tarve seurata lakimuutoksen vaikutuksia ja mahdollisesti myös muuttaa sääntelyä tarpeen vaatiessa. Suomi tulee luonnollisesti myös mitä todennäköisimmin seuraamaan sääntelyssään kansainvälistä sekä Eurooppa-oikeudellista kehitystä.