eThesis - Kauppakorkeakoulun sähköiset gradut

Siirtohinnoittelu kuuluu kansainvälisten konsernien tärkeimpiin verokysymyksiin, joissa liiketaloudelliset ja vero-oikeudelliset näkökohdat ovat kiinteästi toisiinsa liittyviä. Kansainvälisen konsernin sisäisesti tarjottavien palveluiden markkinaehtoiseen siirtohinnoitteluun liittyy monia haasteita, etenkin kun konsernin sisäisesti suoritettavia palveluita ei usein suoriteta toisistaan riippumattomien osapuolten välillä. Palveluiden siirtohinnoittelu onkin potentiaalinen verotarkastusten kohde.

Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti kysymyksiä, milloin konsernin sisäisestä palvelusta tulisi periä palvelumaksua, millä tavalla palvelumaksu voidaan veloittaa sekä millä menetelmillä palvelumaksun markkinaehtoinen hinta voidaan perustella. Tutkielmassa myös käydään läpi siirtohinnoitteluun liittyvä kansainvälinen ja Suomen kansallinen sääntely. Tutkielman päälähteenä käytetään OECD:n siirtohinnoitteluohjeita, joiden käytännön merkitystä voidaan pitää vahvana ja joiden tulkintaa täydennetään USA:n siirtohinnoitteluohjeilla. Käytännössä esiintyviä tilanteita havainnollistetaan pääasiassa siirtohinnoitteluohjeiden esimerkkien avulla ja vain muutamiin oikeustapauksiin viitataan, niistä yhtä, Ruotsin korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisemaa tapausta käsiteltäessä kattavammin.

Konsernin sisäisen palvelumaksun perimisen edellytys on vastaanottajan odotettu hyötyminen, jonka tarkastelussa riippumattomien osapuolten käyttäytymisen arvioinnin ohella on huomioitava konsernirakenteen vaikutus ja sen mahdollisesti luoma tarve palveluille, joita riippumattomat osapuolet eivät ostaisi. Palvelumaksun on kuitenkin perustuttava aktiiviseen toimintaan, ja toiminnan kustannukset tulee kohdistaa juuri niistä hyötyvälle konserniyhtiölle.

Konsernin sisäisistä palveluista veloitettaessa on yleistä jakaa kustannukset jonkin hyödyn määrää heijastavan tekijän perusteella usealle palvelua käyttävälle konserniyhtiölle. Kustannustenjakoon liittyy kuitenkin suoraa veloittamista suurempi riski maksujen vähennyskelvottomuudesta. Konsernin sisäisten palveluiden epäsuoran veloittamisen (kustannustenjaon) ja kustannuspanossopimuksen käsitteiden suhde ei ole selvä, ja OECD:n ohjeiden yhdenmukaisen tulkinnan edistämiseksi käsitteitä olisi tarpeen selventää.

Palveluiden tuottaman hyödyn yhteyttä esimerkiksi tulonmuodostukseen on usein vaikeaa osoittaa, jolloin kustannukset ovat tavallisesti luonteva lähtökohta palveluiden hintaa tarkasteltaessa. Kustannuksiin perustuvien menetelmien käyttö onkin yleisintä konsernin sisäisten palveluiden markkinaehtoista hintaa perusteltaessa, joskin mikä tahansa OECD:n ohjeiden hinnoittelumenetelmä voi tilanteesta riippuen olla sopivin. OECD:n ohjeet puoltavat pääasiassa voiton perimistä konsernin sisäisistä palveluista, mutta esimerkiksi kustannustasojen erotessa palvelun suorittajan ja vastaanottajan valtioissa voiton perimiseen voi liittyä näkökantaristiriitoja.