eThesis - Kauppakorkeakoulun sähköiset gradut

» hse_ethesis_13494.pdf   koko: 2 MB (1465472)

Yhä useammassa organisaatiossa tehdään nykyään itämaiseen henkiseen perinteeseen perustuvia läsnäoloharjoituksia. Näiden innoituksena on usein Jon Kabat-Zinnin buddhalaisesta perinteestä muokkaama ja tunnetuksi tekemä tietoisuustaitoharjoittelumuoto, josta käytetään nimitystä mindfulness, hyväksyvä tietoinen läsnäolo. Se on tietoisuutta, joka saavutetaan kiinnittämällä nykyhetkessä tieten tahtoen ja arvostelematta huomiota asioihin sellaisina kuin ne ovat.

Tutkimukseni tavoitteena on kuvata mindfulnessia ja sen harjoittamista työyhteisöissä selvittäen käsitteen käyttöä tässä kontekstissa. Tarkastelen mindfulnessia kehittämisotteen käsitteen viitekehyksessä. Ymmärtääkseni paremmin mindfulnessia kehittämisotteena ja havaitakseni selvemmin sen luonnetta ja suosion syitä vertaan sitä kehittävään työntutkimukseen.

Tutkimustani kehystävät seuraavat tutkimuskysymykset: 1) millainen kehittämisote mindfulness on, 2) miten kehittävät työntutkijat ja mindfulnessia hyödyntävät kehittäjät ovat yrittäneet taltuttaa kiirettä työyhteisöissä, 3) miten tutkituissa kehittämisotteissa ymmärretään ja kohdataan työntekijäsubjekti ja millaisena nähdään työntekijän rooli muutoksessa. Olen syventänyt analyysiani edellä mainituista kehittämisotteista kiire-ilmiön tarkastelun avulla, koska mindfulnessia on kehitetty nimenomaan stressinhallintaan ja koska kiire on kiinteästi stressiin yhteydessä oleva ilmiö.

Otin tutkimuksessani kaksi esimerkkiä mindfulnessin soveltamisesta työyhteisöissä. Toinen esimerkki oli työterveyshuollossa kokeiltu lyhyt tietoisuustaitointerventio ja toinen Valtiovarainministeriössä (VM) kehitetty ja käytetty mindfulness-pysäkki. VM:ssä käytetystä mindfulness-pysäkistä keräsin itse aineistoa osallistuvalla havainnoinnilla ja haastattelemalla pysäkin kehittäjää. Kehittävän työntutkimuksen osalta otin esimerkiksi kotipalvelutyöhön kehitetyn kiire-intervention, saunotussuunnitelman.

Tutkimukseni osoitti, että organisaatiotutkimuksen alalla on syytä tehdä ero ainakin länsimaista perinnettä edustavaan ja tutkimaani itämaista perinnettä edustavaan mindfulnessiin. Jälkimmäisessä ilmenee eroa muun muassa siinä, kuinka syvällisesti ja pitkäkestoisesti mindfulnessia pyritään opettamaan. Kehittävän työntutkimuksen ja mindfulnessin vertailu osoittaa, miten mindfulness on nykyajan individualistiselle kiirekulttuurille ominainen kehittämisote. Siinä painottuu henkisten päämäärien toteuttaminen ja yksilön vastuu muutoksessa. Kehittävä työntutkimus on tieteellistä tutkimusta vuoropuhelussa käytännön toimijoiden kanssa ja kehittämisen yksikkönä on toimintajärjestelmä. Mindfulnessissa kehittämisen yksikkönä on työntekijä ja siinä kehitetään yksilöä ja yksilön suhdetta työhön pyrkien parannuksiin myös työhön ja työorganisaatioon. Mindfulnessissa ei hyödynnetä teoreettisia työkaluja, vaan siinä pyritään eroon asioiden analysoinnista ja arvottamisesta tekemällä buddhalaisesta perinteestä kumpuavia tietoisen läsnä olemisen harjoituksia. Vastuu kiireen taltuttamisesta jää siinä työntekijälle itselleen.