eThesis - Kauppakorkeakoulun sähköiset gradut

» hse_ethesis_13640.pdf   koko: 2 MB (1378437)

Yksi kansainvälisen vero-oikeuden vaikeimpia osa-alueita on varsinaisen verotusoikeuden jakamisen ohella kussakin valtiossa verotettavaksi saatettavan tulon määritteleminen keskenään etuyhteyssuhteessa olevien yritysten välisissä rajat ylittävissä liiketoimissa. Ongelman ratkaisemiseen on yleisellä tasolla kaksi vaihtoehtoista lähestymistapaa: nykyisellään ensisijaisen mekanismin asemassa oleva, erillisyhtiöperiaatteeseen perustuva markkinaehtoperiaate sekä yhteisverotuksen tausta-ajatusta toteuttava globaalin tulon jakokaava.

Viime aikoina siirtohinnoittelun käytännön haasteisiin liittyvän kritiikin yhteydessä on yhä useammin heitetty ilmoille kysymys myös markkinaehtoperiaatteen ensisijaisen aseman oikeutuksesta ja siten samalla sen tulevaisuudesta kansainvälisen vero-oikeuden piirissä. Tutkielman kannalta keskeinen tutkimuskysymys voidaankin muotoilla seuraavasti: Säilyykö markkinaehtoperiaate myös tulevaisuudessa ensisijaisena menetelmänä verotettavan tulon määrittelyyn rajat ylittävissä etuyhteysliiketoimissa?

Tutkielman keskeiseksi tutkimusotteeksi valikoitui soveltavan oikeussosiologin piiriin kuuluva oikeuspoliittinen lähestymistapa, jota täydennetään tarvittavin osin oikeusdogmaattisella, oikeusvertailevalla sekä oikeushistoriallisella analyysillä. Keskeisenä metodina käytettiin kvalitatiivisista menetelmistä induktion eli aineistolähtöisen päättelyn hengessä kirjallisen aineiston analyysiä. Tutkimuskysymyksen käsittely perustui kirjalliseen aineistoon, joka koostui aihepiiriä käsittelevästä asiantuntijakirjallisuudesta, kansainvälisistä sopimuksista ja ohjeista sekä suunniteltuja tulevaisuuden toimenpiteitä ja ehdotettuja muutoksia kuvaavista raporteista.

Tutkimuksen puitteissa muodostetun käsityksen perusteella tehtäessä valintaa vaihtoehtoisten mallien välillä vaakakupissa painavat niiden vertailtavissa olevien teknisten ominaisuuksien lisäksi myös historia, tarve kansainväliseen yksimielisyyteen ja sen saavuttamisen vaikeus sekä muutosvaiheen hallinta. Kysymys ei olekaan välttämättä mallien keskinäisen paremmuuden vaan enemmänkin vallitsevien realiteettien perusteella tehtävästä päätöksenteosta. Siten markkinaehtoperiaatteen voidaankin arvioida säilyttävän nykyisen ensisijaisen asemansa ainakin seuraavat 5-10 vuotta. Mikäli nykyiset markkinaehtoperiaatetta koskevat kansainväliset kehityshankkeet eivät kuitenkaan riittävässä määrin onnistu ratkaisemaan markkinaehtoperiaatteen käytännön soveltamiseen liittyviä haasteita, kasvattaa se varmasti vaihtoehtoisten mallien houkuttelevuutta. Globaalia versiota verotettavan tulon kaavamaisesta jakamisesta rajat ylittäviin etuyhteysliiketoimiin liittyen tullaan siis tuskin näkemään lähiaikoina, jos koskaan, mutta riittävän pitkällä aikavälillä ja ainakin aluksi rajoitetulla maantieteellisellä kattavuudella tulon kaavamaiseen jakamiseen perustuvalla mallilla on kaikki mahdollisuudet korvata markkinaehtoperiaate ensisijaisena menetelmänä verotettavan tulon määrittelyyn rajat ylittävissä etuyhteysliiketoimissa.